A

Ace
”Ässä”. Hole in one.

Address
Tarkoittaa kunnollisen lyöntiasennon ottamista, myös lopullista asentoa juuri ennen lyönnin aloittamista.

Air shot
Huti, lyönti jossa maila ei osu palloon.

Albatross
Kolme lyöntiä alle par’in pelattu reikä.

All square
Reikäpelin tasatilanne.

Amatööri
Pelaaja, jolle ei makseta pelaamisesta, ei-ammattilainen. Ammattilaisuuden ja ei-ammattilaisuuden rajat ovat myös golfissa yksi lähivuosien kiistellyimmistä puheenaiheista.

Amatööripuoli
Leikillinen termi reiän alapuolelle kaltevalla griinillä. Varovaisen pelaajan pallo menee tältä puolelta ohi.

American ball
Nykyisin käytössä oleva virallinen golfpallo, jonka halkaisija on vähintään 1.68 tuumaa ja paino vähintään 1.62 unssia.

Angle of approach
Mailan laskeutumiskulman jyrkkyys downsvingissä.

Approach
Lähestymislyönti griinille.

Approach putt
Pitkä putti, jonka tarkoituksena on saada pallo pikemminkin reiän lähelle kuin reikään.

Apron
Griiniä ympäröivä, fairwaytä lyhyemmäksi leikattu kapea vyöhyke.

Attacking golf
Rohkea, päämäärätietoinen, riskejäkin ottava aggressiivinen pelistrategia.

Away
Pelaaja (pallo), joka on kauimpana reiästä ja näin ollen seuraavana lyöntivuorossa.

Avoin kilpailu
Kilpailu, johon myös järjestävään seuraan kuulumattomat pelaajat voivat osallistua.

Avoin maila
Lavan lyöntipinta osoittaa alkuasennossa ja osumahetkellä oikealle lyöntilinjasta.

Avoin stanssi
Lyöntiasento, jossa oikeakätisen pelaajan vasen jalka on oikeaa jalkaa taaempana, jolloin jalkojen linja osoittaa kohteesta vasemmalle.

B

Baby a shot
Lyödä niin varovasti, että pallo ei pysähdy lähellekään aiottua kohdetta.

Back door
Reiän taka- tai sivureuna, jonka kautta, ”takaovesta”, pallo putoaa reikään.

Back nine
Kotiinpaluu, sisääntulo. Täyden kierroksen viimeiset yhdeksän reikää, vastakohtana front nine.

Backspin
Pallon nopeasti pysäyttävä alakierre, jonka ansiosta pallo voi jopa vieriä taaksepäin laskeutumisen jälkeen.

Backswing
Mailan heilautus taakse ja ylös; svingin ensimmäinen puolisko ennen downsvingin alkua.

Back tee
Tasoituksettomissa arvokilpailuissa käytettävä, edistyneille pelaajille tarkoitettu lyöntipaikka, takatii.

Baffing spoon
Lähestymislyönteihin aikoinaan käytetty, silloisen valikoiman kaltevin ja lyhyin puumaila.

Baffy
Baffing spoonista edelleen kehitetty pienipäinen, kaltevuudeltaan suuri puumaila, jollaista käytettiin vielä tämän vuosisadan ensimmäisillä vuosikymmenillä. Esiintyy nykyisin silloin tällöin 4-puun nimenä.

Bag, Bägi
Golfmailojen ja muiden golfvarusteiden säilyttämiseen ja kuljettamiseen tarkoitettu, olkahihnalla varustettu kantopussi.

Balata
Länsi-Intian ja Etelä-Amerikan balata-puista saatava kimmoisa ja kova, mutta epäpuhtaita osumia huonosti sietävä huippupallojen pintamateriaali.

Ball marker
Pieni muovinen tai metallinen merkkausnasta, jolla ylös nostettavan pallon paikka merkitään griinillä,”merkkari”.

Banana ball
Banaani, äärimmäisen paljon kiertävä slaissi.

Bandit
Golfari, joka pelaa tietoisesti liian isolla tasoituksella.

Bap
Puumailojen pyöreämuotoinen lapa erotuksena aikaisemmista, pitkulaisemmista lapatyypeistä. Sai 1800-luvun lopulla nimensä skotlantilaisen samannäköisen sämpylän mukaan.

Bare lie
Pallon sijainti ruohottomalla laikulla.

Baseball grip
Mailaote, jossa vasen ja oikea käsi ovat peräkkäin niin että vierekkäisten käsien sormet eivät mene limittäin tai ristiin.

Beach
Leikillinen ilmaus hiekkakuopalle.

Bent
Pohjoisen vyöhykkeen golfkentillä yleisesti käytettävä heinätyyppi, johon luetaan kaikki Agrostis-suvun (rölli) lajit. Kestää hyvin kulutusta ja voidaan leikata hyvin lyhyeksi.

Bermuda
Maapallon lämpimien alueiden golfkentillä yleisesti käytetty heinälaji (varvasheinä), Cynodon dactylon.

Best ball match
Neljän pallon nelinpelimuoto, jossa kullakin reiällä otetaan huomioon kummankin joukkueen parempi yksilötulos. On myös best ball -pelimuoto, jossa yksi pelaa kahden tai kolmen vastustajan parasta palloa vastaan.

Birdie
Yksi lyönti alle par’in pelattu reikä. Kerrotaan, että yhdysvaltalainen golfkenttäarkkitehti ja kolumnisti Albert Warren Tillinghast (1874-1942) olisi ensimmäisenä ottanut termin käyttöön.

Bird’s-nest
Pallon sijainti syvän ruohon sisällä.

Bisque
Tasoituslyönti, jonka saaja voi reikäpelissä itse päättää, millä reiällä sen haluaa käyttää.

Bite
Alakierteen purevuus, joka saa pallon pysähtymään miltei paikalleen.

Blade
Mailan lapa. Usein myös rautamailojen ns. taottu lapatyyppi.

Blast
Lyödä pallo bunkkerista hiekkaa pölläyttämällä.

Blaster
Bunkkerimaila, sand wedge.

Blind hole
Sokkoreikä eli reikä, jolla lippua tai lyönnin alastulopaikkaa ei näy lyöntipaikalta.

Blow up, Blowup
Termi, joka kuvastaa pelaajan hermopaineesta aiheutuvaa romahdusta ratkaisurei’illä.

Bobbing
Vartalon haitallinen pystyliike svingin aikana.

Bogey, Bogi
Alunperin kullekin reiälle annettu, hyvän amatöörin kykyjä vastaava peruslyöntimäärä. Monet kentät määrittelivät rei’ille sekä bogeyn että ammattilaisia ja kilpagolfia varten laaditun par’in; useimmilla rei’illä nämä olivat samat, mutta vaikeimmilla rei’illä bogeyluku oli yhtä lyöntiä suurempi. Sittemmin bogey on alkanut tarkoittaa yhtä lyöntiä yli par’in pelattua reikää. (Ks. myös Colonel Bogey)

Borrow
Ennakko, joka pelaajan on otettava huomioon putatessaan sivuttaissuunnassa viettävällä viheriöllä.

Brassie, Brassey
2-puu. Maila jota taitava pelaaja voi käyttää myös fairwayllä pallon maatessa hyvin. Sai nimensä siitä, että mailassa oli sitä suojaava messinkinen pohjalevy.

Break
Griinin tai väylän kaltevuus sekä pallon valuminen kaltevalla griinillä. Tarkoittaa myös ranteiden ja hartioiden kiertymistä svingin aikana.

British ball
St. Andrewsin Royal and Ancient Golf Clubin määrittelemä golfpallo, jota aiemmin käytettiin amerikkalaisen pallon rinnalla. Pallon halkaisija oli vähintään 1.62 tuumaa ja paino enintään 1.62 unssia.

Bruttotulos
Pelaajan reiällä tai kierroksella tekemä kokonaislyöntimäärä. Ns. nettotuloksen saamiseksi bruttotuloksesta vähennetään pelaajan tasoitus tai hänen reikää kohti saamansa tasoituslyönnit.

Bulger
Lyöntipinnaltaan kupera puumaila, varsinkin draiveri.

Bunker, Bunkkeri
Hiekkaeste. Yhdysvalloissa usein myös (sand)trap.

Burn
Kapea, kiemurteleva puro, jollaisia on vesiesteinä etenkin Skotlannin links-kentillä.

Bye
Reikäpelin ratkeamisen jälkeen jäljellä olevat reiät. Australialaisessa golfkielessä myös arpaonni, jonka ansiosta pelaaja voi reikäpelikilpailussa edetä suoraan toiselle pelikierrokselle.

C

Caddie, Caddy
Pelaajan varusteista huolehtiva mailapoika, joka voi antaa pelaajalle myös neuvoja. Lähtökohtana lienee ranskan ”kadettia” tai ”nuorempaa” tarkoittava cadet-sana.

Caddie master
Lähtöajoista, caddietoiminnasta ja muista käytännön asioista vastaava golfkerhon työntekijä.

Caddie swing
Varhaisnuoruudessa esikuvia matkimalla omaksuttu luontainen golfsvingi.

Calamity Jane
Bobby Jonesin kuuluisaa mailaa jäljittelevä hikkorivartinen putteri.

Can
Lähinnä yhdysvaltalainen slangi-ilmaus golfreiälle.

Card
Tuloskortti. Käytetään myös verbinä merkityksessä ”tehdä kortti”.

Carry
Lyönnin kantama, pallon ilmassa kulkema matka.

Cart
Golfkärrystä, myös golfautosta, käytetty englanninkielinen nimitys.

Casual water
Tilapäinen vesi. Vesiesteeseen kuulumaton vesikertymä, josta pelaaja voi sääntöjen mukaan siirtää pallonsa pois rangaistuksetta.

Center-shafted
Maila, jonka varsi liittyy lapaan jonkin matkan päässä lavan tyvestä. Tällainen kiinnitys on sallittu vain puttereissa, ja niissäkin se oli R & A:n kieltämä vuosien 1909 ja 1952 välisen ajan.

Chili-dip
Paha duffi yleensä lähipelilyönnissä.

Chip, Chippi
Griinin vierestä griinille tehtävä lyhyt lyönti.

Chipper
Erityisesti chippaamiseen tarkoitettu maila.

Choke
”Mennä kipsiin”, pelata alle kykyjensä paineen alla.

Choke down
Tarttua mailaan tavallista alempaa tarkkuuden lisäämiseksi.

Clearing the left side
Lantion kääntäminen siten, että käsien läpivieminen saatossa käy mahdolliseksi.

Cleek
Tarkoitti 1800-luvulla kapealapaista, melko kevyttä rautamailaa. Sittemmin käytetty synonyyminä myös 1-raudalle ja 4-puulle.

Clinic
Golfklinikalla tarkoitetaan opetustilaisuutta, jonka aikana esitellään ja tarkastellaan analyyttisesti erilaisia golflyöntejä.

Closed stance
Suljettu stanssi. Lyöntiasento, jossa oikeakätisen pelaajan oikea jalka on vasenta taempana niin että jalkojen linja osoittaa kohteesta oikealle.

Clubface
Mailan lavan uurrettu lyöntipinta.

Clubhead
Mailan lapa.

Cock
Golfkielessä ranteiden kääntyminen backswingin aikana.

Coil
Backsvingin aikainen vartalon kiertoliike.

Colonel Bogey
Eversti Bogey. Kuvitteellinen, pitkälle edistynyt amatööripelaaja, jota vastaan golfin harrastajat pelasivat ns. Bogey-otteluja. Kentän kunkin reiän ja koko kierroksen bogeytulos mitoitettiin tämän kuvitteellisen pelaajan mukaan niin, että siihen pystyi yltämään hyvin muttei loistavasti pelaava amatööri ilman ainuttakaan suurempaa virhettä.

Compression
Kompressio, kokoonpuristuvuus. Vaikuttaa lyöntituntumaan ja pallon lentämään matkaan. Voimakaslyöntiselle sopii kova (numerolla 100 merkitty), muille pehmeämpi (90 tai 80) pallo. Kylmällä säällä on hyvä käyttää astetta pehmeämpää palloa kuin normaalisti.

Concede
”Antaa” vastustajalle reikäpelissä lyhyt putti tai kokonainen reikä ennen kuin se on pelattu loppuun.

Course Rating
Amerikkalaisen Course Rating and Slope System -tasoitusjärjestelmän luku, joka määrittää kunkin kentän suhteellisen vaikeuden scratch-pelaajan näkökulmasta lähes samoin periaattein kuin perinteinen SSS-järjestelmäkin.

Crack
Huippupelaaja. Tarkoittaa myös hyvän peliotteen romahtamista.

Croquet style
Puttausasento, jossa pelaaja seisoo rinta kohti reikää, molemmat jalat lyöntilinjan samalla puolella.

Cross-handed
Ristikkäiskätinen, etenkin puttauksessa käytettävä grippi, jossa oikeakätinen pelaaja pitää vasenta kättään alempana.

Crowned green
Griini, joka viettää keskeltä kohti laitoja.

Cup
Kuppi, golfreikä.

Cut
Alakierre. To make the cut = selvitä arvokilpailun karsintarajasta (vastakohtana to miss the cut).

Cutoff
Karsintaraja, seuraaville kierroksille arvokilpailuissa oikeuttava tulos.

Cut shot
Palloa ulkoa sisäänpäin leikkaava, pallon korkealle nostava alakierteinen lyönti.

D

Dead
Kuvaa lyöntiä, joka tuo pallon niin lähelle reikää, että seuraavaa lyöntiä on mahdoton missata, saada ohi. Tarkoittaa myös pallon pysähtymistä paikalleen lähestymislyönnissä.

Deuce
Kahdella lyönnillä selvitetty reikä.

Dimple
Kuoppa golfpallon pinnassa. Nykyisissä palloissa on 330-500 tarkkuutta ja lentomatkaa lisäävää kuoppaa.

Divot
Lyönnissä irtoava turve, joka pelaajan on ehdottomasti painettava takaisin paikalleen.

Dogleg
Reikäväli, jolla fairway tekee mutkan niin että suora pelaaminen lipulle on ainakin useimmille pelaajille mahdotonta.

Dormie, Dormy, Dormi
Tilanne, jossa reikäpelin toinen osapuoli on voitolla yhtä monta reikää kuin pelissä vielä on jäljellä.

Double-bogey
Tuplabogey. Kaksi lyöntiä yli par’in pelattu reikä.

Double-eagle
Yhdysvaltalainen termi albatrossille eli kolme lyöntiä alle par’in pelatulle reiälle.

Double green
Kahta väylää palveleva iso griini, jolla on kaksi lippua.

Down
Olla reikäpelissä tietty määrä reikiä häviöllä.

Downsving
Backsvingin ja osumahetken välinen svingin osa, lyöntiliike ylhäältä alaspäin kohti palloa.

Draw
Lievästi oikealta vasemmalle kiertävä lyönti. Käytetään nykyään vain hallitun kierteen merkityksessä; tahaton ja voimakas samansuuntainen kierre on hukki.

Drive, Draivi
Etenkin puumailalla suurimman mahdollisen pituuden saamiseksi tehty aloituslyönti. Tarkoittaa myös mitä tahansa täydellä svingillä tehtyä lyöntiä.

Driver, Draiveri
1-puu. Pisin ja vähiten kalteva puumaila, jota käytetään lähes yksinomaan aloituslyönneissä pitkillä rei’illä.

Driving iron
Alkuaan yleisnimitys keskipitkille rautamailoille. Käytetään myös 1-raudan nimityksenä.

Driving mashie
Suurin piirtein nykyistä 3-rautaa vastannut vanha mailatyyppi.

Driving putter
Lyöntipinnaltaan jokseenkin suora puumaila, jota 1800-luvun loppupuolelle saakka käytettiin vastatuuleen pelatessa.

Driving range
Harjoituskenttä, etenkin pitkien lyöntien harjoitteluun tarkoitettu alue.

Drop, Dropata
Pudottaa pallo sääntöjen määräämään paikkaan.

Duck-hook
Matala, jyrkästi kaartava hukki.

Duff, Duffi
Epäonnistunut lyönti, jossa maila osuu raskaasti maahan ennen palloa.

Duffer, Duffari
Aloittelija, taitamaton pelaaja.

E

Eagle
Kaksi lyöntiä alle par’in pelattu reikä.

Eclectic
Useita kierroksia kestävä kilpailumuoto, jossa huomioidaan kullakin reiällä saatu paras tulos.

Este
Esteitä ovat kaikki hiekka- ja vesiesteet.

Etiketti
Golfkäyttäytymisen perussäännöstö, maailmanlaajuinen normisto sille, miten golfia pelataan sujuvasti ja viihtyisästi.

Executive course
Kenttä joka koostuu vain par 3 -rei’istä ja lyhyistä par 4 -rei’istä.

Explosion shot
Räjähtävä, pallon ylös hiekasta pölläyttävä bunkkerilyönti.

Extra hole
Ylimääräinen reikä tasatilanteeseen päättyneen ottelun ratkaisemiseksi.

F

Fade, Feidi
Kontrolloitu, lievästi vasemmalta oikealle kaartava lyönti.

Fairway
Lyhyeksi leikattu peliväylä tiiauspaikan ja griinin välissä.

Fairway wood
Yleisnimitys puumailoille (lähinnä 3-, 4- ja 5-puille) joita käytetään fairwayllä.

Fan
Lyödä huti.

Fat
Lyönti, jonka tehosta osa häviää siihen, että maila osuu maahan ennen palloa.

Feather
Lyödä pitkä ja korkea, kevyesti vasemmalta oikealle kaartava ja nopeasti pysähtyvä lyönti griinille.

Feathery ball
Höyhenpallo, 1500- ja 1600-lukujen taitteessa käyttöön otettu nahkapintainen ja höyhentäytteinen pallo.Koska sen valmistaminen oli työlästä, pallon hinta oli varsin korkea. Guttaperkasta valmistetut pallot syrjäyttivät höyhenpallon 1800-luvun puolivälin jälkeen.

Finish
Svingin loppuasento.

Flagstick
Lipputanko.

Flat
Laakea svingin rata.

Flier
Hyvin korkealle nouseva lyönti. Myös esim. pitkästä heinästä suoritettu alakierteetön, pitkälle kantava lyönti.

Floater
Syvästä heinästä tehty raskas, lyhyeksi jäävä lyönti.

Follow through
Käsien ja vartalon liike osuman jälkeen.

Foozle
Epäonnistua. Myös epäonnistunut lyönti.

Fore
Golfarien kansainvälinen varoitushuuto, joka huudetaan kuuluvasti ja hyvissä ajoin, jos oma pallo on vaarassa osua muihin kentällä liikkujiin.

Forecaddie
Pallopoika, jonka kilpailun järjestäjä on sijoittanut hankalaksi tiedettyyn paikkaan pallojen löytymisen nopeuttamiseksi.
Foregreen
Välittömästi viheriötä ympäröivä, hieman viheriötä pitemmäksi leikattu alue.

Forward press
Monen pelaajan suosima tapa, jossa kädet viedään hieman eteenpäin juuri ennen backsvingin aloittamista.

Four-ball match
Nelinpeli, jossa kaikki neljä pelaajaa pelaavat reiän loppuun ja jossa paras tulos ratkaisee.

Foursome
Nelinpelimuoto, jossa kumpikin joukkue pelaa vain yhtä palloa vuorotellen lyöden. Toinen pelaaja aloittaa parittomat, toinen parilliset reiät.

Fried egg
Paistettu muna. Alastulojäljessään makaava, vaikeasti pelattava pallo bunkkerissa.

Fringe
Viheriötä ympäröivä puolilyhyeksi leikattu kaistale.

Frog hair
”Sammakonkarva”. Yhdysvaltalainen slangitermi viheriötä ympäröivälle, fairwaytä lyhyemmäksi leikatulle kaistaleelle.

Front nine
”Ulosmeno”. Täyden kierroksen ensimmäiset yhdeksän reikää; vastakohta back nine.

Front tee
”Klubitii”. Klubipelaajien käyttämä lyöntipaikka erotukseksi tasoituksettomien arvokilpailujen backteestä.

G

Gimme
”Annettu”. Vastapelaaja voi reikä- tai ystävyyspelissä ”antaa” vastapelaajalle lyhyen putin katsoessaan, ettei tämä siinä voi epäonnistua. Ks. myös concede ja inside the leather.

Globe
Leikillinen nimitys golfpallolle.

Golf & Country Club
Yksityinen golfseura, jonka alueella usein on mahdollisuus harrastaa golfin lisäksi myös muita aktiviteetteja, esim. tennistä, ratsastusta, kalastusta, purjehdusta, bridgeä jne.

Golf lawyer
Golfsäännöillä saivartelija.

Golf widow
Golfleski. Leikillinen mutta sattuva termi ihmiselle, jonka aviomies tai -vaimo asettaa golfin kaiken muun – myös puolisonsa – edelle.

Grain
Ruohon kallistumissuunta viheriöllä.

Grand slam
Grand slamiin yltää se, joka onnistuu samana vuonna voittamaan U.S. Masters Tournamentin, U.S. Openin, British Openin ja USA:n PGA:n mestaruuden, eli kaikki ns. major-kilpailut.

Green, griini
Viheriö. Erityisen huolellisesti hoidettu ja lyhyeksi leikattu alue reiän ympärillä.

Green card
Aloittelevan golfaajan ”ajokortti”, joka oikeuttaa pelaamiseen kentällä.

Green committee
Kentän hoidosta vastaava toimikunta.

Greeenfee
Vierailevan pelaajan kierros- tai päivämaksu.

Green jacket
U.S. Mastersin voittajalle ojennettava legendaarinen vihreä pikkutakki.

Greenkeeper
Kentän hoidosta vastaava henkilö, kenttämestari.

Greensome
Nelinpelimuoto, jossa kaikki pelaajat lyövät aloituslyönnin, mutta jossa osapuolet jatkavat peliä vain yhdellä pallolla.

Grip, Grippi
Tarkoittaa sekä mailaotetta että mailan kumista tai nahkaista kädensijaa.

Gross
Tulos ennen tasoituslyöntien vähentämistä; bruttotulos.

Ground
Asettaa maila maahan lyöntiasentoa otettaessa.

Ground under repair, G.U.R.
Kunnostettava alue, josta pallon saa rangaistuksetta siirtää.

Groove
Tunnollisella harjoittelulla automaattiseksi saatu liikerata. Myös mailan lyöntipinnan vaakasuora uurre.

Guttaperkka
Sapotaceae-heimon puiden maitiaisnesteen kuiva-aine, josta ryhdyttiin tekemään golfpalloja 1800-luvun puolivälin jälkeen. 1900-luvun alussa yleistyi ns. Haskell-pallo, ja guttaperkkaa ryhdyttiin käyttämään lähinnä vain pallon pintamateriaalina.

H

Hacker
Aloitteleva, kyvytön pelaaja.

Haitta
Golfsääntöjen tarkoittamia haittoja ovat kaikki kentällä olevat keinotekoiset rakenteet, myös teiden ja polkujen päällysteet ja reunukset. Haittoja eivät ole ulkorajojen keinotekoiset merkit, kentän ulkopuolella olevat kiinteiden rakenteiden osat tai toimikunnan kentän oleelliseksi osaksi julistamat rakenteet.

Half swing
Rajoitettu svingi, jossa kädet eivät backsvingissä nouse olkapäiden yläpuolelle.

Halve
Tasata reikä tai ottelu.

Handicap
Pelaajan tasoitusluku, joka luonnehtii pelaajan taitoa ja mahdollistaa tasavertaisen kilpailemisen eritasoisten pelaajien kesken. Määräytyy pelattujen kierrostulosten perusteella.

Hanging lie
Pallon sijainti, jossa palloa on lyötävä alarinteestä griinillä, bunkkerista jne.

Haskell-pallo
Coburn Haskellin mukaan 1800- ja 1900-luvun vaihteessa nimetty pallo, jonka sisus koostuu ytimen ympärille keritystä kumilangasta. Suuri osa palloista valmistetaan edelleen rakenteeltaan tällaisiksi.

Hazard
Este. Nykysääntöjen mukaan kentällä oleva bunkkeri tai vesieste.

Heel
Mailan kanta.

Hickory, Hikkori
Carya-suvun pohjoisamerikkalaisia puulajeja. Käytettiin mailojen varsimateriaalina aina 1930-luvulle asti. Hikkorivarret syrjäyttäneet metallivarret hyväksyttiin Yhdysvalloissa 1924 ja Isossa-Britanniassa 1929.

Hiekkaeste
Hiekkaeste on hiekalla peitetty ruohoton maa-alue, usein syvennys. Hiekkaesteen sisällä olevat ruohopeitteiset alueet ja ruohopeitteiset esteen reunat eivät kuulu esteeseen.

Hitter
Pelaaja, joka käyttää lyöntiin kaiken voimansa. Vrt. swinger.

Hole in one
Pallon lyöminen tiiauspaikalta suoraan reikään.

Honour, ”Honööri”
Lyöjän aloitusoikeus, joka määräytyy edellisillä rei’illä saatujen tulosten ja lähtöjärjestyksen perusteella.

Hook, Hukki
Vasemmalle kiertävä lyönti (oikeakätisellä pelaajalla).

Hooker
Pelaaja, jolla on taipumusta hukkien lyömiseen.

Hosel
Mailan varren ja lavan yhtymäkohta.

Hustler
Pelaaja, joka tarkoituksellisesti pitää korkeata tasoitusta menestyäkseen paremmin kilpailutilanteissa.

I

In
Sisääntulo, reiät 10-18.

Inside the leather
Perinteitä kunnioittava golfari antaa putin ystävyysottelussa vastapelaajalle silloin kun pallon etäisyys reiästä on pienempi kuin putterin lavan ja gripin väliin jäävä matka. Joskus inside the leather ymmärretään gripin pituutta lyhyemmäksi matkaksi.

Inside-to-out
Lyöntirata, jossa maila tulee palloon selvästi tähtäyslinjan sisäpuolelta ja jatkaa matkaansa osumahetken jälkeen tähtäyslinjasta ulos.

Interlocking grip
Mailaote, jossa oikeakätisen pelaajan oikean käden pikkusormi ja vasemman käden etusormi menevät ristikkäin.

Irrallinen haittatekijä
Irrallisella haittatekijällä tarkoitetaan sellaisia luontoon kuuluvia asioita, jotka eivät ole kiinnittyneenä mihinkään, eivät kasva eivätkä ole tarttuneet palloon. Tällaisia ovat mm. kivet, lehdet, risut, oksat, lanta, madot ja hyönteiset sekä niiden tekemät maakasat ja jätteet. Hiekka ja irtomaa ovat haittatekijöitä viheriöllä mutta eivät missään muualla.

K

Kick
Pallon odottamaton, epäsuotuisa pomppu.

Klubitii
Ks. front tee.

Kolminpeli
Yksi pelaaja pelaa kahta muuta pelaajaa vastaan. Kumpikin joukkue pelaa yhdellä pallolla.

Kolmipallo
Kolme pelaajaa pelaa reikäpeliä jokainen jokaista vastaan. Jokainen pelaa omalla pallollaan. Jokainen pelaaja pelaa kahta erillistä ottelua.

Kööpenhaminalainen
Lyöntipeli kolmen pelaajan kesken siten, että jokaisella reiällä on jaossa kuusi pistettä (4-2-0, 4-1-1, 3-3-0 tai 2-2-2). Paras pelaaja antaa muille tasoitusta 3/4 tasoitusten erotuksesta.

L

Lag putt
Putti, jonka pelaaja lyö lähelle reikää yrittämättäkään upottaa sitä.

Lateral water hazard
Sivuvesieste.

Lay
Sijoittaa lyönti tai pallo tiettyyn paikkaan kentällä.

Lay dead
Lyödä pallo niin lähelle reikää, että seuraavaa lyöntiä on mahdoton saada ohi.

Lay up
Pelata lyönti tarkoituksellisesti niin että pallo pysähtyy ennen reikävälillä olevaa estettä.

Lie
Pallon asento lepotilassa, se miten pallo makaa. Myös kulma jolla mailan varsi on kiinnitetty lapaan.

Line
Lyönnin, erityisesti putin, oikea linja kohti reikää.

Line up
Oikean pelilinjan tutkiminen varsinkin putissa.

Links
Isossa-Britanniassa hiekkapohjaisista, dyynimäisistä ja ruohopeitteisistä merenranta-alueista käytetty nimitys. Golfkenttien alkukoti ja usein lähes sinällään käyttökelpoinen golfkentän maapohja.

Lip
Reiän reuna. Pallo on reiän ”huulilla”, kun se jää aivan reiän reunalle.

Lob shot
Korkea ja lyhyt lyönti, joka laskeutuu pehmeästi ja vierii vain hieman eteenpäin.

Loft
Mailan lyöntipinnan kaltevuuskulma.

Lofting
Pallon lyöminen korkealle.

Long irons
Pitkät raudat, lyöntipinnaltaan melko pystyt ja pitkävartiset rautamailat (numerot 1,2,3,4).

Loop
Mailan pään tekemä silmukka, kun maila ei backsvingin lopussa ja downsvingin alussa kulje täysin samaa rataa.

Loose impediments
Sääntöjen määrittämä irrallinen haittatekijä.

LPGA
Ladies’ Professional Golf Association.

Lyhyet raudat
Lyhyisiin lähestymislyönteihin ja lähipeliin tarkoitetut rautamailat (8, 9, wedge).

Lyödä läpi
Pelaajan sanotaan lyövän hyvin läpi silloin, kun hänen kätensä seuraavat palloa korkeaan loppuasentoon. Ks. myös follow through.

Lyönti
Lyönniksi katsotaan mailan liike eteenpäin, kun lyöjän aikomuksena on ollut osua palloon ja liikuttaa sitä (vaikka maila ei osuisikaan palloon).

Lyöntipeli
Pelimuoto, jossa pelaajan tulos määräytyy lyöntien yhteismäärän perusteella. Jokainen reikä on siis pelattava sääntöjen mukaisesti loppuun saakka. Englannin kielen termi on medal play.

Lähipeli
Griinillä ja sen ympärillä pelattava kaikentyyppinen peli (putit, chipit, pitchit, bunkkerilyönnit), jonka tarkoitus on saada pallo reikään mahdollisimman vähillä lyönneillä.

M

Mailapoika
Ks. caddie.

Mallet-headed
Tavallista leveämmällä (ja painavammalla) lavalla varustettu putteri.

Marker
Merkitsijä. Henkilö, joka pitää kirjaa toisen pelaajan tuloksista.

Mashie
Alunperin vuoden 1880 tienoilla kehitetty, alakierteisiin pitcheihin käytetty rautamaila. Myös nimitys 5-raudalle.

Mashie-iron
Vanha rautamailatyyppi, jota käytettiin täyspitkiin lyönteihin.

Mashie-niblick
Käytöstä poistunut, lähestymislyönneissä käytetty rautamailatyyppi, jonka kaltevuus oli mashien ja niblickin välillä.

Match play
Reikäpeli. Golfin alkuperäinen kilpailumuto, jossa kaksi vastapuolta kilpailee reikä reiältä ja jossa voittajaksi selviytyy enemmän reikiä voittanut puoli.

Match player
Pelaaja, jonka kyvyt tulevat parhaiten esiin reikäpelissä.

Medal play
Ks. lyöntipeli.

Metallipuu, Metal wood
Perinteisten puumailojen kilpailijoiksi nousseet jokseenkin samannäköiset mutta kevytmetallista, muovisekoitteista tms. valmistetut mailat.

Middle spoon
1800-luvun lopun puumailaperheen keskimmäinen jäsen.

Mid-iron
Yksi vuosisadanvaihteen kuudesta keskeisestä rautamailasta, jonka kaltevuus oli hieman suurempi kuin driving ironin.

Miss the globe
Lyödä huti.

Mixed foursome
Sekanelinpeli. Nelinpeli, jossa joukkue koostuu mies- ja naispuolisesta pelaajasta.

Mulligan
Ystävyysottelussa epäonnistuneen ensimmäisen draivin jälkeen suotu uusi aloituslyönti.

N

Nassau
Pelimuoto, jossa jaossa on kolme pistettä: yksi ulosmenosta, yksi sisääntulosta ja yksi koko kierroksesta. Osapuolet sopivat ennen peliä siitä, minkä arvoinen kukin piste on rahassa.

Neck
Mailan lavan ja varren yhtymäkohta.

Nelinpeli
Kaksi pelaajaa pelaa kahta muuta pelaajaa vastaan. Kumpikin osapuoli pelaa yhdellä pallolla.

Nelipallo
Kaksi pelaajaa pelaa parhaalla pallollaan (=parempi brutto- tai nettotulos/reikä) kahden muun pelaajan parasta palloa vastaan.

Nettotulos
Tulos joka saadaan, kun pelaajan bruttotuloksesta vähennetään tasoitus tai reikää kohti saadut tasoituslyönnit.

Neuvo
Golfsääntöjen tarkoittama neuvo on mielipide tai ehdotus, joka saattaa vaikuttaa pelaajan pelisuunnitelmaan, mailan valintaan tai lyöntiin. Neuvoksi ei katsota tietoa säännöistä tai yleisistä seikoista kuten esteiden tai lipputangon sijainnista.

Never up, never in
Sanonta, joka tarkoittaa sitä, ettei lyhyeksi jäänyt putti voi koskaan upota reikään.

Niblick
Klassisen mailavalikoiman kaltevin rautamaila, nykyisen wedgen edelläkävijä. Myös pienilapainen puumaila, jota käytettiin, kun pallo makasi kuopassa.

Nose
Mailan lavan kärkiosa.

O

Obstruction
Sääntöjen tarkoittama haitta eli keinotekoinen rakennelma kentällä, ei kuitenkaan kentän rajoja osoittava merkkipaalu tai kentän osaksi tarkoitettu tie tai polku.

One-piece takeaway
Backswingin alku, jossa käsivarret, ranteet ja kämmenet liikkuvat yhtenä ”pakettina”.

Open
Avoin kilpailu, jossa osanottoa kuitenkin usein rajoittaa ilmoitettu tasoitusraja tai muut järjestelyt. Myös ei-kansallinen mestaruuskilpailu.

Open stance
Avoin stanssi, jossa jalkojen linja osoittaa oikeakätisellä pelaajalla kohteesta vasemmalle.

Out
Ulosmeno, reiät 1-9.

Out of bounds
Kentän ulkopuolinen alue, jolla pelaaminen ei ole sallittua. Kentän ulkoreunan raja kulkee sitä osoittavien paalujen tai aidan kentänpuoleisen reunan tyvessä. Pallo on ”ulkona”, kun se on kokonaan tämän linjan ulkopuolella.

Outside agency
Sääntöjen määrittämä ulkopuolinen tekijä eli mikä tahansa esine (myös ulkopuolinen henkilö), joka pysäyttää pelissä olevan pallon tai liikuttaa sitä.

Outside-to-in
Lyöntirata, jossa maila tulee palloon tähtäyslinjan ulkopuolelta ja jatkaa matkaansa sisäänpäin.

Overclub
Valita lyöntiin liian pitkälle kantava maila.

Overlapping grip
Yleinen mailaote, jossa oikeakätisen pelaajan oikean käden pikkusormi sijoittuu vasemman käden etu- ja keskisormen päälle ja jossa vasemman käden peukalo jää oikean käden alle.

P

Paistettu muna
Tarkoittaa alastulokohtaansa uponnutta, vaikeasti pelattavaa palloa bunkkerissa.

Par
Lyöntimäärä, jolla taitavan pelaajan tulisi kyetä pelaamaan tietty reikä tai kenttä hyvissä olosuhteissa. Reiän par määräytyy sen pituuden mukaan. Ks. myös SSS.

Paraspallo
Yksi pelaaja pelaa kahden tai kolmen muun pelaajan parasta palloa vastaan.

Partner
Samalla puolella oleva pelaaja reikäpelissä. Myös saman peliryhmän jäsen lyöntipelissä.

Peg
Puinen tai muovinen tiiaustikku aloituslyöntiä varten.

Pelialue
Kenttä kokonaisuudessaan poislukien esteet, tiiauspaikat ja viheriöt.

Penalty
Sääntöjen määräämä rangaistuslyönti.

Persimmon
Puumailojen lapamateriaalina 1800-luvun lopulla yleistynyt kova puulajike. Suuri osa puumailoista oli ennen metallipuiden aikaa joko laminoituja tai persimmonista valmistettuja.

PGA
Professional Golfers’ Association. Ammattilaisgolfaajien etuja ajava kattojärjestö. Suomessa toimii Suomen PGA.

Pin
Reiän paikan osoittava lipputanko.

Pin high
Oikean pituinen, ts. reiän korkeudelle pysähtyvä lähestymislyönti.

Pistebogey
Lyöntipelimuoto, jossa tulos määräytyy eri rei’illä saatujen pisteiden mukaan. Kullakin reiällä tehdystä nettopar’ista saa kaksi, bogeystä yhden ja birdiestä kolme pistettä jne.

Pitch, Pitchi
Lyhyt, korkea ja usein alakierteinen lyönti griinille.

Pitch-and-putt
Pienialainen golfkenttä, joka on suunniteltu vain lähestymislyöntejä ja putteja varten.

Pitch and run
Lyhyt ja matalahko lyönti, jossa pallo rullaa jonkin matkaa kohti reikää. Tarkoittaa jokseenkin samaa kuin chippi.

Pitching irons
Lyhyet raudat.

Pitching wedge
Lähipelin kalteva erikoismaila, melko raskas ja leveäpohjainen.

Pitch mark
Pallon griinin pintaan jättämä alastulojälki, jonka korjaamisesta on huolehdittava.

Pitkä peli
Ne tiiauspaikalta, väylältä, karheikosta tai väyläbunkkerista lähinnä täydellä svingillä suoritetut lyönnit, joiden tarkoituksena on saattaa pallo lähelle reikää mahdollisimman vähillä lyönneillä.

Pivot
Vartalon kiertoliike svingissä.

Play club
Vanha nimi pitkälyöntisimmälle puumailalle, nykyiselle draiverille.

Playing professional
Kilpailemiseen keskittyvä golfammattilainen.

Playoff
Kilpailun ratkaisu jatkorei’illä silloin, kun kärkipelaajat ovat tasatuloksessa.

Plugged lie
Tilanne, jossa pallo on painunut tiiviisti maahan tai hiekkaan.

Plus fours
1920- ja 30-luvulla muodissa olleet väljät pussilahkeiset housut, jotka ulottuivat neljä tuumaa polven alapuolelle.

Plus-man
Plus-tasoituksella pelaava golfaaja.

Plus-tasoitus
Tasoitus, jossa pelaajan bruttotulokseen lisätään lyöntejä tasoituskilpailussa.

Pop
Nostaa lyhyt lyönti korkealle ilmaan.

Pot bunker
Pieni ja syvä hiekkaeste.

Practise swing
Harjoitussvingi, jolla pelaaja hakee lyöntituntumaa ennen varsinaista lyöntiä.

Preferred lie
Mahdollisuus parantaa pallon asemaa huonokuntoisella kentällä paikallissääntöjen puitteissa. Suomenkielinen vastine on talvisäännöt.

President
Entisaikojen maila, jolla palloa pelattiin vedestä. Käytännössä niblick, jonka lavan keskellä oli aukko.

Press
”Prässätä” eli käyttää lyönnissä voimaa tavallista enemmän.

Pro
Pelaava ja/tai opettava ammattilainen.

Pro-am
Kilpailu, johon sekä ammattilaiset että amatöörit voivat osallistua. Usein kilpailu, jossa amatööri ja ammattilainen muodostavat yhdessä joukkueen.

Provisional ball
Ajan säästämiseksi pelattava varapallo silloin, kun on todennäköistä että ensimmäistä palloa ei löydetä tai kun on mahdollista, että se on lyöty ulos kentältä.

Public course
Yleensä edullinen, kaikille avoin päivämaksuperiaatteella (daily fee, greenfee) toimiva tai kunnallinen kenttä erotukseksi yksityisistä (private), country club -tyyppisistä tai lomakeskusten (resort) kentistä.

Pull, Pulli
Lyönti, jossa pallo lentää suoraan mutta selvästi kohteesta vasemmalle (vasenkätisellä pelaajalla oikealle).

Punch shot
Lyönti, jonka pelaaja pitää matalana tulemalla palloon ranteet edellä.

Push, Pushi
Lyönti, jossa pallo lentää suoraan mutta selvästi kohteesta oikealle (vasenkätisellä pelaajalla vasemmalle).

Putt, Putti
Lyönti, jolla pallo yritetään vierittää reikään griinillä tai griinin tuntumasta.

Putter, Putteri
Puttaamisessa käytettävä maila.

Q

Quail-high
Etenkin vastatuuleen lyötävä matala lyönti.

Quarter shot
Jokseenkin pelkillä ranteilla suoritettava lyönti.

Quick hook
Lyönti, jossa pallo kaartaa rajusti vasemmalle noin 50 metriä lennettyään.

R

R&A
Lyhenne St. Andrewsin Royal and Ancient Golf Clubille.

Rabbit
Aloitteleva golfaaja. Myös ammattilainen, joka joutuu karsimaan paikasta suurkilpailuissa.

Rake
Vanha käytöstä poistunut rautamailatyyppi, jonka lavassa oli pystysuoria lovia ja jota käytettiin vedestä ja hiekasta pelaamiseen.

Rap
Lyödä putti napakasti ja melko kovaa.

Recover
Selvittää tiensä hankalasta paikasta takaisin suotuisalle pelilinjalle.

Referee
Kilpailutoimikunnan määräämä tuomari, joka ratkaisee pelaajien kesken syntyvät tulkintaerimielisyydet jne.

Regulation
Pelaaminen par’issa. Myös griinin tavoittaminen kaksi lyöntiä alle reiän par’in.

Reikäpeli
Ks. match play.

Release
Mailan sivallusliike downsvingissä, johon liittyy ranteiden tehokas käyttö ja mailan lavan kiertyminen oikeaan asentoon osumakohtaan tultaessa

Reverse overlap
Yleinen puttigrippi, jossa oikeakätisen pelaajan vasemman käden etusormi asetetaan kontrollin lisäämiseksi oikean käden sormien päälle.

Roll, Rulli
Pallon maassa vierimä matka.

Rough, Raffi
Karheikko. Fairwayn ulkopuolinen vaikeammin pelattava alue.

Rub of the green
Sääntöjen määrittämä ulkopuolinen tapaus, mikä tahansa sattuma joka liikuttaa palloa tai pysäyttää sen kulun ja josta säännöt eivät suo pelaajalle hyvitystä.

Run
Matka, jonka pallo kulkee iskeydyttyään maahan.

Runner up
Toiseksi sijoittunut pelaaja, voittajan pahin kilpailija.

Run-up
Matala, pomppiva lähestymislyönti, usein ylämäkeen.

S

Sammy
Lähestymislyönteihin aikoinaan käytetty mailatyyppi, jonka lavassa oli jiggeristä poiketen kupera takaosa.

Sand iron
1800-luvulla käytetty raskas, kalteva ja jäykkävartinen erikoismaila hiekasta pelaamista varten.

Sand wedge
Kalteva (54-58 astetta), raskas ja leveäpohjainen bunkkerimaila, jonka muotoilun tarkoitus on estää lapaa kaivautumasta hiekkaan.

Score, Skoori
Lyöntipelitulos.

Score board
Tulostaulu. Kertoo kilpailun tilanteen ja lyöntipelikilpailuissa pelaajien lyöntimäärät.

Score card, Skoorikortti
Tuloskortti.

Scramble
Tehdä hyvää tulosta huonosta peliesityksestä huolimatta. Myös eräs kilpagolfin muoto.

Scratch
Tasoitukseton peli, nollatasoitus tai pelaaja joka pelaa tasoituksella nolla. Scratch-termi on lähtöisin 1800-luvun yleisurheilukilpailuista, joissa tasoitusta sovellettiin juoksulajeihin. Ennakkosuosikit lähtivät maahan raapaistulta viivalta (scratch) ja muut kilpailijat hieman edempää.

Scuff
Lyödä maata ennen palloa, duffata.

Semi-rough
Helposti pelattava karheikko peliväylän tuntumassa.

Setti
Mailasarja. Täydessä setissä on 14 mailaa.

Setup
Asianmukaisen lyöntiasennon ottaminen.

Shank
Lyödä palloa varren tyviosalla. Soketti.

Short irons
Lyhyisiin lähestymislyönteihin ja lähipeliin tarkoitetut rautamailat (8, 9, wedge).

Shot!
Ilmaisu, jota käytetään silloin kun pelitoveri onnistuu lyönnissään erinomaisesti.

Shotmaker
Pelaaja, joka hallitsee laajan lyöntivalikoiman ja lyönninmuuntelun.

Single
Kahden pelaajan välinen reikäpeli.

Single-figure handicap
”Singeli”. Yksinumeroinen tasoitus, jota yleisesti pidetään osoituksena kuulumisesta klubipelaajien eliittiin.

Sink
Upottaa putti.

Sisääntulo
Kentän viimeiset yhdeksän reikää, reiät 10-18.

Sivuvesieste
Sellainen vesieste tai esteen osa, joka sijaitsee niin, ettei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista pudottaa palloa vesiesteen taakse.

Skull
Lyödä chipissä, pitchissä tai bunkkerilyönnissä palloa sen yläosaan niin että se kulkee aivan liian pitkälle.

Sky
Lyödä pallon alta niin että pallo nousee aiottua korkeammalle ja lentää lyhyemmän matkan kuin oli tarkoitus.

Slice, Slaissi
Vasemmalta oikealle kiertävä lyönti oikeakätisellä pelaajalla.

Slope
Luku, joka ilmaisee kunkin kentän suhteellisen vaikeuden bogey- eli klubipelaajalle. Mitä suurempi kentän slope-luku on, sitä vaikeampi kenttä on bogey-pelaajalle. Vrt. Course Rating.

Smothered hook
Nopeasti laskeutuva hukki, jonka syynä on voimakkasti suljettu lavan asento osumahetkellä.

Snake
Pitkä, kiemurteleva putti epätasaisella griinillä.

Snap-hook
Terävä, äkillisesti kaartuva hukki.

Socket, Soketti
Lyönti, jossa pallo lähtee voimakkaasti sivuun osuttuaan varren tyviosaan. Tarkoittaa myös rautamailan lavan paksunnosta, jossa mailan varsi kiinnittyy lapaan.

Sole
Puu- tai rautamailan lavan pohjaosa.

Spade
1900-luvun alkupuolen keskipitkä rautamaila.

Spin, spinni
Kierre, golfkielessä yleensä nimenomaan alakierre.

Splash
”Pölläyttää” pallo pehmeästi ulos bunkkerista tai raffista.

Spoon, Spuuni
3-puu. Alkuaan nimitys monille erilaisille puumailoille, joille oli yhteistä lyöntipinnan lusikkamainen koveruus.

Spray
Lyödä pallo pahasti vinoon.

Spring
Mailan varren taipuisuus.

Square
Lyöntiasento, jossa jalkojen, hartioiden ja lantion linja osoittaa päin kohdetta. Tarkoittaa myös mailan lyöntipinnan kohtisuoraa asentoa.

Square to square
Aikoinaan muodissa ollut amerikkalainen svingiteoria, jossa pyrittiin lyhyeen backsvingiin ja ranteiden kiertymisen eliminoimiseen.

SSS
Standard Scratch Score. Kentälle sen pituuden ja vaikeuden perusteella annettu peruslyöntimäärä, joka on ollut tasoituksien määräytymisen perustana Suomessakin ennen Slope-järjestelmään siirtymistä.

Stableford
Pistebogey-pelimuodon englanninkielinen nimi. Dr. Frank Stableford kehitti siinä sovellettavan pisteiden laskutavan, jota noudattaen kilpailtiin ensi kertaa vuonna 1932.

Stance, Stanssi
Vartalon, varsinkin jalkojen, asento lyöntiin lähdettäessä. Ks. avoin ja suljettu stanssi.

Stimpmeter
Dr. Stimpsonin kehittämä laite griinin nopeuden mittaamiseksi. Pallo päästetään liukumaan metallikiskolta tarkkaan määrätyltä korkeudelta, ja griinin nopeus määräytyy pallon tasaisella kohdalla kulkeman matkan perusteella.

Stipulated round
Sääntöjen määrittämä täysi kierros, joka syntyy kun kentän reiät pelataan oikeassa järjestyksessä tai toimikunnan määräämässä muussa järjestyksessä. Käsittää aina 18 reikää ellei toisin määrätä.

Stroke play
Lyöntipeli, medal play.

Strokesaver
Golfkentästä laadittu vihkonen, joka reikäkohtaisesti kertoo pelaamisen kannalta oleellisen informaation: kunkin reiän pituuden, väylän ja griinin kallistukset, tiin ja griinin etäisyydet tietyistä maamerkeistä.

Stylist
Oikeaoppisen, sulavan, jopa esteettisesti kauniin svingin omaava pelaaja.

Stymie
Ennen vuotta 1951 ei palloa merkitty reikäpelissä griinillä, joten vastapelaajan pallon ollessa puttilinjalla oli pyrittävä pelaamaan sen ohi tai yli.

Sudden death
Äkkikuolema. Play off -ratkaisu, jossa voittajaksi selviytyy se joka ensiksi onnistuu voittamaan reiän. Mainittakoon että Yhdysvaltain lääkäriliitto kehottaa kaikkia sydänoireista kärsineitä pelaajia välttämään tällaista ratkaisutapaa.

Suljettu maila
Oikeakätisen pelaajan maila on suljettu, jos sen lyöntipinta tähtäys- tai osumahetkellä osoittaa lyöntilinjasta vasemmalle.

Suljettu stanssi
Lyöntiasento, jossa oikeakätisen pelaajan oikea jalka on vasenta taempana, jolloin jalkojen linja osoittaa kohteesta oikealle.

Sway, sveijaaminen
Vartalon liioiteltu sivuttainen liike lyönnin aikana.

Sweet spot
Mailan lavan ihanteellinen osumakohta, tasapainopiste.

Swing, Svingi
Golflyönti kokonaisuudessaan. Myös kunkin pelaajan yksilöllinen tyyli.

Swing center
Piste, jonka ympäri käsien ja ylävartalon liike svingin aikana kulkee. Pysyy lähipelissä jokseenkin paikoillaan, pitkässä pelissä myötäilee lyöntiä. Liian suuri liike vaikeuttaa lyönnin oikeaa ajoitusta.

Swinger
Pelaaja, jonka vahvuus on svingin sulavuudessa ja vaivattomuudessa (vrt. hitter).

Swing plane
Kuvitteellinen taso, jota pitkin maila kulkee lyönnin aikana. Tason kulmasta riippuen svingiä kutsutaan joko laakeaksi (flat) tai pystyksi. Lyöntisuuntaan nähden taso kulkee joko lyöntilinjan suuntaisesti, sisältä ulos tai ulkoa sisään.

Swing-weight
Mailan peliominaisuuksia ja tasapainotusta kuvaava luku. Pääluokat ovat A, B, C, D, E ja alaluokat 0, 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9; A on kevyin ja E raskain luokka, kun taas kunkin luokan sisällä 0 on kevyin ja 9 raskain. Naisten mailat kuuluvat yleensä johonkin C-, miesten mailat johonkin D-luokkaan.

T

Takeaway
Backsvingi, etenkin sen alkuosa.

Talvisäännnöt
Mahdollisuus siirtää huonosti makaavaa palloa huonokuntoisella kentällä paikallissääntöjen salliman matkan. Englannin kielen vastine on preferred lie.

Tap in
Napauttaa hyvin lyhyt putti sisään.

Target line
Tähtäyslinja. Kuvitteellinen linja pallosta kohteeseen.

Tee, Tii
Tiiauspaikka eli paikka, jolta aloituslyönti tehdään. Myös tiiaustikku eli pieni puinen tai muovinen nipa, jonka päälle pallo voidaan aloituslyönnissä asettaa; alunperin tämä oli pieni hiekkakasa, jonka avulla pallo saatiin aloituslyönnissä nousemaan ilmaan.

Tee-box
Tiiauspaikalla aikoinaan sijainnut pieni hiekkalaatikko tiikasojen rakentamista varten.

Tee off
Kilpailussa arvonnan määräämän lähtöjärjestyksen osoittama lähtöaika. Tarkoittaa myös kierroksen tai reiän aloittamista yleensä.

Tempo
Svingin rytmi ja nopeus.

Texas
Nelinpelimuoto, jossa kaikki pelaavat reiän loppuun. Pisteiden lähtökohtana on reiän par-luku. Jos reiän par on 4 ja toinen joukkue saa tulokset 4 ja 6, saadaan pisteiksi 46. Jos toisen joukkueen pelaajista kumpikaan ei saa par’ia, vaan esimerkiksi 6 ja 5, sen pisteiksi tulee 65, koska huonompi tulos on tällöin painavampi. Erotus olisi tällä reiällä 19 pistettä, joka voisi merkitä esimerkiksi 19 markkaa.

Texas wedge
Tarkoittaa putterin käyttämistä griinin ulkopuolelta, jopa matalasta bunkkerista.

Thin
Osuma on ”ohut”, kun liian korkealla kulkeva maila osuu pallon yläosaan.

Threeball
Kolmipallo. Reikäpelimuoto, jossa kaikki pelaavat toisiaan vastaan.

Threesome
Reikäpelimuoto, jossa yksi pelaaja pelaa kahta vuorotellen lyövää pelaajaa vastaan.

Through the green
Pelialue kokonaisuudessaan lukuunottamatta tiiauspaikkaa, esteitä ja viheriöitä.

Tie
Tilanne, jossa kahdella tai useammalla pelaajalla on sama tulos.

Tiger
Kyvykäs pelaaja.

Tiger country
Vaikea raffi.

Tilapäinen vesi
Vesiesteeseen kuulumaton vesikertymä, josta pelaaja voi sääntöjen mukaan siirtää pallonsa pois, ei kuitenkaan lähemmäksi reikää. Tilapäistä vettä on myös jalkojen alla oleva vesi, jonka pelaaja huomaa asetuttuaan lyöntiasentoon.

Timing
Ajoitus. Mailan ja vartalon liikkeiden oikeaoppinen, puhtaaseen osumaan johtava koordinointi.

Toe
Mailan lavan kärkiosa.

Top, Toppi
Epäpuhdas lyönti, jossa maila osuu pallon yläosaan.

Topspin
Yläkierre, jonka ansiosta pallo vierii pitkälle.

Touch
Kyky pelata palloa (etenkin griinillä ja sen ympärillä) herkästi ja pehmeästi.

Tour
Kilpailusarja ammattilaispelaajille, esimerkiksi European Tour.

Trap
Yhdysvaltalainen termi bunkkerille eli hiekkaesteelle.

Triple bogey
Kolme lyöntiä yli par’in pelattu reikä.

Trolley
Golfkärry.

Tuomari
Ks. referee.

Tuplabogey
Kaksi lyöntiä yli par’in pelattu reikä.

Turn
Kierroksen puoliväli.

U

Ulkona
Ks. out of bounds.

Ulkopuolinen tapaus
Ks. rub of the green.

Ulkopuolinen tekijä
Ks. outside agency.

Ulosmeno
Kierroksen ensimmäiset yhdeksän reikää.

Uncock
Ranteiden ojentuminen downsvingin aikana.

Under
Pelaajan sanotaan olevan alle par’in, kun hän on pelannut par-tahtia paremmin.

Underclub
Valita lyöntiin maila, jonka kantama on liian lyhyt.

Untouchable
Par 5 -reikä, jonka griiniä edes pitkälyöntinen pelaaja ei tavoita kahdella lyönnillä.

Up
Pelaaja (joukkue) on up, kun hän (se) on voittanut vastustajaansa enemmän reikiä reikäpelissä.

Up and down
Selvitä reikään lähipelilyönnillä ja yhdellä putilla.

USGA
United States Golf Association.

V

Varapallo
Pelaaja voi pelata varapalloa, jos on mahdollista tai todennäköistä, että ensimmäinen pallo on kadonnut tai joutunut ulos kentältä.

Vardon grip
Legendaarisen Harry Vardonin mukaan nimetty mailaote. Tarkoittaa samaa kuin overlapping grip.

Vesieste
Meri, järvi, lammikko, joki, oja, kuivuneen joen uoma tai muu avoin vesialue (riippumatta siitä onko siinä vettä) sekä muut vastaavat alueet. Vesiesteen rajojen sisäpuolella oleva maa ja vesi ovat estettä. Vesiesteen rajoja osoittavat merkit ovat esteessä.

Viheriö
Ks. green, griini.

W

Waggle
Pallon takana tai sen päällä suoritettu mailan ja käsivarsien heijailu ennen lyöntiä.

Walk, Walk round
Kiertää kenttä.

Walk over, W.O.
Luovutusvoitto.

Water hazard
Vesieste.

Wedge
Lähipelin erikoismaila. Ks. pitching wedge ja sand wedge.

Whiff
Huti.

Whins
Brittiläinen nimitys raskaalle raffille tai pensaikolle.

Windcheater
Vasta lyönnin lopulla nouseva alakierteinen vastatuulilyönti.

Winter rules
Ks. talvisäännöt.

Y

Yardage
Yksittäisen reiän tai koko kentän pituus; myös lyönnin pituus.

Yhdeksästoista reikä
Leikillinen nimitys kierroksen jälkeiselle hetkelle klubin baarissa. Tarkoittaa myös 18 reiän jälkeen tasan olevan reikäpeliottelun ensimmäistä jatkoreikää.

Yips
Etenkin puttaamista vaikeuttava hermostuneisuus, jopa nytkähtely.

Ä

Ässä
Hole in one.