SSP Openin tulossatoa
Sunnuntaina 6.6.2010 pelattiin Alastaro Golfin kentällä SSP Open. Koulujen päättäjäisviikonlopusta huolimatta kilpailuun osallistui 43 pelaajaa. SSP Openissa pelattiin kahdessa sarjassa, miehet sekä naiset pelasivat omissa sarjoissaan. Pelimuotona oli molemmissa sarjoissa tasoituksellinen pistebogey.
Miesten sarjaan osallistui 34 pelaajaa ja naisten sarjaan 9. Miehet pelasivat keltaiselta ja naiset punaiselta tiiltä. Kilpailupäivän aamu aukeni aurinkoisena mutta hieman koleana. Yöllä lämpötila oli hätyytellyt hallan lukemia, mutta plussan puolella sentään pysyttiin. Hienoinen tuulenvire piti kelin aamupäivästä vilpoisena mutta iltapäivällä aurinko lämmitti oikein mukavasti ja päivä saatiin klaarattua mukavan lämpöisessä palkintojenjakotilaisuudessa klubin terassilla. Totutun tavan mukaisesti ensimmäinen kisastartti tapahtui kello 9. Kaikki lähdöt olivat 1. tiiltä. Startterit huolehtivat, että lähdöt tapahtuivat ajallaan ja että pelaajat olivat tietoisia kilpailumääräyksistä. Pelaajat huolehtivat alkulämmittelyt kukin omalla tavallaan, osa tuli hyvissä ajoin rangelle viimeistelemään lyöntiä ennen kilpailua, osa nautti kupin kahvia klubin terassilla ja taisi joillekin tulla pienoinen hoppu 1. tiille niin, että jäi kahvit ja viinerit puolittain odottamaan kierroksen puoltaväliä klubille.
















Kategoriassa Ajankohtaista
Vastaa