Osallistujat
Tänä vuonna mestaruuksista kamppaili 31 pelaajaa. Näistä 31:stä pelaajasta suurin osa oli miesveteraaneja. Heitä oli 17. Seniorimiehiä kilpaili 8 ja miehiä 6. Valitettavasti tänä vuonna kilpailuun ei osallistunut yhtäkään naispeluria.
Kilpailun pelaajamäärä oli suuruudeltaan sama kuin viime vuosina. Viime vuonna pelaajia oli 33 ja vuonna 2023 31 pelaajaa. Kuitenkin sarjojen luvut heittelivät viime vuosista. Kuten mainittu jo edellä, naispelaajia kilpailuun ei osallistunut lainkaan. Aiempina vuosina naispelaajien määrä on ollut noin 2-5 naisepelaajaa vuodessa. Miestensarja oli myös pienentynyt muutamalla pelaajalla. Toisaalta veteraanimiesten määrä oli huomattavasti suurempi kuin ennen, minkä ansiosta kilpailun kokonaispelaajamäärä ei laskenut.
Pelien kulku
Pelit aloitettiin perjantaina 25.7. klo 15.00 alkaen peräkkäislähtönä. Veteraanimiehet aloittivat kilpailun. Veteraanien jälkeen pelasivat seniorimiehet ja lopulta miehet. Peli pelattiin kolmen hengen lähdöissä. Lähdöt oltiin arvottu sekoittamatta sarjoja. Perjantaina oli tarjolla lohikeittoa, leipää ja hedelmää pelin jälkeen.
Lauantaina aloitettiinkin jo klo 9. Sarjat pelattiin samassa järjestyksessä, mutta lähtöjä ei enää arvottu vaan ne jaettiin tulosten perusteella suurimmasta lyöntimäärästä pienimpään. Maaliin päästyään pelaajia odotti grillimenu, jossa oli tarjolla makkaroita, ribsejä, wingsejä ja muutamaa eri salaattia. Pelaajat istuskelivat terassilla juttelemassa, syömässä ja juomassa odottaen, että kaikki pääsivät maaliin. Kapteenimme Heikki Virkamäki seurasi tuloksia ja aina sarjan päätyttyä luki tulokset ääneen.
Kun lopulta kaikki olivat pelanneet, aloitettiin shoot-out -pelit. Tässä pelissä pelaajat löivät 10 väylän 54 lyöntipaikalta 18 väylän greenille. Jos ei onnistunut lyömään greenille, tippui pois. Jos kaikki tässä onnistuivat, pelistä tippui kauimmaksi lippua lyönyt pelaaja. Tätä jatkettiin kunnes yksi pelaaja jäi jäljelle.
Tulokset
Veteraanit:
Voittaja: Kalle Sadonoja tuloksella 170
2. sija: Matti Sairanen tuloksella 176
3. sija: Pekka Röppänen tuloksella 178
Sadonoja pelasi kokemuksen tuomalla varmuudella molemmat kierroksensa tuloksella 85. Hän johti ensimmäisen päivän jälkeen eikä tippunut huipulta. 85 oli veteraanien sarjojen paras yhden päivän tulos. Myös Röppänen onnistui lauantaina pelaamaan kierroksen 85 lyönnillä.
Seniorimiehet:
Voittaja: Mika Mäkipere tuloksella 159
2. sija: Mika Rinne tuloksella 172
3. sija: Mika Kytömaa tuloksella 177
Perjantain jälkeen Rinteellä oli 5 löynnin johto Mäkipereen tuloksilla 81 ja 86. Kuitenkin Mäkiperen aivan uskomaton tulos lauantaina toi voiton kotiin. Tuloskorttiin oli merkitty tulokseksi 73, yhden yli kentän parin. Hän löi 7 birdietä kierroksen aikana. Tällaisella suorituksella on voittonsa ansainnut.
Miehet:
Voittaja: Oskari Ääri tuloksella 164
2. sija: Markus Kankaanranta tuoksella 170
3. sija: Mikael Lax tuloksella 172
Ääri sai perjantain tuloksellaan, 80, 7 lyönnin etumatkan Laxiin ja 10 lyönnin etumatkan Kankaanrantaan. Toisena päivänä Kankaanrantakin löi 80, mutta Ääri pelasi vahvaa peliä myös lauantaina ja varmisti mestaruuden.
Toivottavasti ensi vuonna kilpailu kasvaa ja saamme enemmän osanottajia.
Kilpailun ideana ei ole pelkästään mestarin tittelin saaminen vaan yhteinen hauskanpito seuran pelaajien kesken. Pelien jälkeen useampi pelaaja jäi vielä istumaan terassille ja saunomaan yhdessä.
Ensi vuonna uudestaan!
Kiitos kaikille osallistujille!